Teeman "Seksuaalisuus" (45 - 90 min) asiasisältö
- Lähtötason arviointi
- Ennen teeman käsittelyä on arvioitava, millainen rippikouluryhmä on kyseessä. Nuorten kehitystaso sekä yksilöinä että rippikouluryhmänä vaihtelee paljon. Voi olla viisasta käsitellä asioita osin erikseen tyttö- ja poikaryhmissä.
- Seksuaalisuus yleensä
- Seksuaalisuus on Jumalan ihmiselle antama lahja (katso
Katekismus, 6. käsky).
- Seksuaalisuudessa on paljon voimaa, ja siksi siihen kuuluu välttämättä vastuu. Toista
ihmistä ei saa milloinkaan tehdä pelkäksi välineeksi, jota hetken käytetään ja sitten heitetään
pois.
- Seksuaalista kanssakäymistä ei tarvitse kiirehtiä.
Se on kahden ihmisen suhteessa se vaihe, jonka
vuoro tulee sitten, kun he ihastumisen sijasta myös rakastavat toisiaan ja ovat syvällisesti
tutustuneet toisiinsa..
- Seksuaaliselle kanssakäymiselle ei ole olemassa tarkkaa alaikää. Jonkinlaisena rajana voi pitää
vaikka sitä, että ihminen tuntee olevansa myös henkisesti kypsä tulemaan isäksi tai äidiksi.
- Homoseksuaalit
ja transseksuaalit ovat esimerkkejä siitä, että seksuaalisuutta on
monenlaista.
- Seksuaalisuuden erityisilmiöt
- Nuorempi
katekismus:
- Ilman
henkistä puolta seksi on koneellista toimintaa, sitä että otetaan
toisen ihmisen ruumis ja masturboidaan sillä.