Teeman Raamatun merkitys ja tulkinta (45 - 90 min)
asiasisältö
- Raamatussa on kaksi puolta, sekä inhimillinen että jumalallinen. Erehtyväiset ihmiset ovat 
kirjoittaneet siihen kokemuksiaan siitä, kuinka itse Jumala on puhunut heille ja vaikuttanut heidän 
elämänsä keskellä.
- Raamatun kaikkia kirjoja ei pidä tulkita saman mallin mukaan. 
- On historiallista, dokumentaarista totuutta tavoittelevia kirjoja, esim. Kuningasten 
kirjat. Niiden totuusarvo ratkeaa suurelti sen mukaan, kuinka ne pitävät yhtä historian 
tapahtumien kanssa.
- On kirjoja, jotka tavoittelevat vertauskuvallista totuutta, esim. monet psalmit. 
Niiden totuusarvo ratkeaa sen mukaan, kuinka hyvin ne kertovat ihmisen elämäntunnoista 
ja Jumalan tahdosta. 
- Luonnontieteellinen totuus ei ole ainoa totuuden laji. Monista syvistä asioista voi 
puhua vain symbolisesti.
 
- On kirjoja, joita ei voi tarkasti luokitella kumpaankaan ryhmään, esim. 
Johanneksen evankeliumi.
 
- Raamattua pitää lukea ennen kaikkea kokonaisuutena, ei yksityisiä jakeita poimien. 
- Kristus on Raamatun keskus, ja uskontunnustus auttaa keskittymään sen sanomassa 
oleelliseen.
- Muistutetaan siitä, että UT2020
  antaa mahdollisuuden lukea tuoretta suomennosta myös puhelimella.
 Teeman Raamatun merkitys ja tulkinta (45 - 90 min) perustoteutukseen Teeman Raamatun merkitys ja tulkinta (45 - 90 min) perustoteutukseen