Teeman "Elämään kuuluva kärsimys" (45 - 90 min)
perustoteutus
- Rippikoululaiset johdatellaan teemaan
- Opettaja toteaa, että nykyihmistä ennenkin on pohdittu, miksi rakastava ja kaikkivaltias Jumala
sallii kärsimyksen ja pahan olemassaolon. Esimerkkinä on Jobin kirja.
- Otetaan esiin Jobin kirjan kohtia ja niiden pohjalta käydään opetuskeskustelua:
- Ihmiskuntaa vaivaavalle kärsimykselle voidaan antaa joitakin selityksiä, kuten se että suuri
osa siitä on ihmisen omaa syytä. Onnettomuudet myös kasvattavat ihmistä. Oleellisinta on
kuitenkin se, että Jumala on salattu Jumala, jonka kaikkia tarkoitusperiä ihminen
ei voi ikinä ymmärtää (tämä kärsimyksen
selittämättömyys jää nuorilta usein huomaamatta, kun tarjoillaan
erilaisia selitysmalleja; nuoren päähän on vaikea saada mahtumaan enemmän
kuin yksi totuus kerrallaan).
- Maailmassa oleva kärsimys haastaa ihmisen muuttamaan niitä asioita, joille voidaan jotain.
- Ihmisen olisi kehitettävä niitä elämäntaitoja, joiden varassa voi selviytyä
elämänmurheistaan.
- Mahdollisesti alleviivataan Raamatusta "Ahtaalla muttei umpikujassa" 2. Kor. 4: 7 - 9