Kylväjävertaus Mark. 4: 1 - 20
- 1. Kerran Jeesus taas opetti järven rannalla. Hänen ympärilleen kokoontui niin paljon ihmisiä,
että hän siirtyi veneeseen. Hän istui järvellä veneessä, ja väkijoukko oli rannalla. 2. Hän opetti
heille vertauksin monia asioita.
Näin hän heitä opetti: 3. "Kuulkaa! Mies lähti kylvämään. 4. Ja kun hän kylvi, kävi niin, että osa
siemenistä putosi tien oheen, ja linnut tulivat ja söivät jyvät. 5. Osa putosi kallioiseen paikkaan,
missä jyville ei ollut paljon maata. Ne nousivat kohta oraalle, koska maata ei ollut syvälti, 6.
mutta auringon noustua oraat helteessä kuivettuivat, koska niillä ei ollut juurta. 7. Osa taas putosi
ohdakkeiden sekaan, ja ohdakkeet kasvoivat ja tukahduttivat oraan, eikä siitä saatu satoa. 8.
Mutta muut jyvät putosivat hyvään maahan. Ne nousivat oraalle, kasvoivat ja antoivat sadon,
mikä kolmekymmentä, mikä kuusikymmentä, mikä sata jyvää." 9. Ja hän sanoi: "Jolla on korvat,
se kuulkoon!"
10. Kun Jeesus sitten oli jäänyt yksin kahdentoista opetuslapsensa ja muiden seuralaistensa
kanssa, nämä kyselivät häneltä, mitä vertaukset tarkoittivat. 11. Hän sanoi heille: "Teille on
uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina,
12. jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi
eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi." 13. Kylväjävertauksen selitys Sitten
Jeesus sanoi: "Jos te ette käsitä tätä vertausta, niin onko teistä ymmärtämään muitakaan
vertauksia? 14. Kylvömies kylvää sanan. 15. Tien oheen kylvetty siemen tarkoittaa ihmisiä, jotka
kuulevat sanan mutta joilta Saatana, heti kun se on heihin kylvetty, tulee ottamaan sen pois. 16.
Kylvö kallioiseen paikkaan taas kuvaa niitä, jotka sanan kuullessaan heti ottavat sen iloiten
vastaan 17. mutta jotka kestävät vain hetken, koska heiltä puuttuvat juuret. Kun tulee ahdinko
tai vaino sanan tähden, he luopuvat kohta. 18. Sitten on siemen, joka kylvettiin ohdakkeiden
sekaan. Se tarkoittaa niitä, jotka kuulevat sanan 19. mutta joissa sana ei tuota satoa, koska
tämän maailman huolet ja rikkauden petolliset houkutukset ja muut mielihalut saavat heissä sijan
ja tukahduttavat sanan. 20. Mutta kylvö hyvään maahan kuvaa ihmisiä, jotka kuulevat sanan ja
ottavat sen vastaan. He tuottavat satoa, kolmekymmentä, kuusikymmentä tai sata jyvää."