Taiteiden yö
- Varsinkin elokuussa Taiteiden yön tai
Tapahtumien yön aikaan voidaan järjestää rippileirillä oma
varjotapahtuma.
- Koko rippikoulu isoset mukaan lukien,
jaetaan henkilökohtaisten taipumusten pohjalta ryhmiin.
- Mahdollisia esityksen aiheita (kaikilla
ryhmillä voi olla samakin aihe, koska toteutustavat vaihtelevat):
- Lurjuksia ja sankareita, makeaa ja
suolaista, kilttiä ja tuhmia, tarua ja totta, rosvoja ja poliiseja,
narreja ja herroja...
- Edellä olevat aiheet painottavat viihteellisyyttä, mutta aiheiksi sopivat myös monet
VT:n kertomukset.
- Kukin ryhmä saa taipumustensa mukaisen
taiteenlajin, jonka pohjalta rakennetaan esitys:
- tavallinen teatteri, lastenteatteri,
nukketeatteri, satunäytelmä, videoelokuva
- kuvataide, tilataide, käsitetaide (vaikeita sanoja,
mutta joku rippikoululainen voi tuntea ne)
- musiikki, valoshow, tanssitaide
- runous (kuorolausunta), kuunnelma
- Esitykset ovat eri suunnilla leirialuetta,
niin että rippikoulu vaeltaa esityspaikalta toiselle.