Näytelmän aiheita teemaan "Suhde vanhempiin"
- Demonstraatioita roolinvaihdosta
Näiden sosiodraamojen tarkoituksena on tuottaa oivallus, että kaikki perheenjäsenet
joutuvat ottamaan huomioon muut perheenjäsenet. Vanhemmatkaan eivät voi toimia
perheessä oman päänsä mukaan.
- Isä tai äiti lähtee firman pikkujouluihin. Lapset kyselevät milloin hän tulee takaisin. Hän
sanoo ettei yhtään tiedä. - Onko hänellä oikeus tähän? Mikä on viimeinen takaraja, jolloin
isän ja äidin olisi tultava kotiin, jos hän ei ole ilmoittanut tarkkaa paluuaikaa?
- Perhe on suunnitellut lähtevänsä lomamatkalle
Thaimaahan. Asiaa ei ole tarkasti sovittu,
mutta kaikki ovat hiljakseen valmistautuneet matkaan. Sitten isä tulee kotiin ja ilmoittaa
ostaneensa itselleen uuden moottoripyörän. - Isä on perheen
suurituloisin, mutta onko hänellä oikeus tähän?
- Demonstraatioita muista perhetilanteista
- Perheiden pulmatilanteista esitetään lyhyt näytelmä ja haetaan siihen ratkaisuja.
- Perheen lapsilla ja nuorilla on erihintaisia harrastuksia. Mikä olisi kohtuullinen
viikkoraha?
- Perheen 15-vuotias poika on hukannut puhelimensa
toisen kerran
puolen vuoden aikana.
- Perheen 15-vuotias tyttö haluaa myöhäisemmät kotiintuloajat.